Jumalanpilkka ja laki uskonrauhan häirinnästä on demlamafian kassara toisinajattelijavainoissa

Jumalanpilkka eli ns. uskonrauhanhäirintä on vain demlamafian inkvisitiokassara. Seppo Lehto ainoana joutunut 2 v 5 kk vankilaan ns. "jumalanpilkasta", kansankiihotuksesta ym.Ns. "älymystö" vaikenee. Vain Jussi Halla-aho, James Hirvisaari, Petri Kaivanto, Richard Järnefeldt sekä muutama muu Vasarahammer Yrjöperskeles blogisteina ovat ottaneet julkisesti kantaa oikeusmurhaan

Sunday, November 30, 2014

Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika+musupareja? Sekä arkkipiispat runkkaavat seurakunnan ylle siunauksensa allah akkubaaria huutaen

Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika + musupareja? Arkkipiispat runkkaavat seurakunnan ylle siunauksensa allah akkubaaria huutaen
Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika + musupareja? Arkkipiispat runkkaavat seurakunnan ylle siunauksensa allah akkubaaria huutaen





Jumalanpilkkalaki / Uskonrauhalaki on itsessään Jumalanpilkkaa jos ajatellaan mitä Jumalan pitäisi edustaa

http://jumalanpilkka.blogspot.fi/

-------




Posted by #Jumalanpilkasta #Uskonrauhasta ei pidä välittää niin että islamin nimeen saa tehdä mitä huvittaa ja kristittyille vastaavasta vittuilusta ei mitään sanktioita Poistetaan noitavaino uskonrauha pykälät at 8:08 AM No comments:
Email ThisBlogThis!Share to XShare to FacebookShare to Pinterest
Labels: Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika + musupareja?
Location: Tampere, Finland
Newer Posts Older Posts Home
Subscribe to: Posts (Atom)

Translate

Featured Post

The Seppo Lehto thinker, blogger etc. The only one in Finland who has got prisonery from Muhammed caricatures and islam criticism 2 years and 5 months totally. Double standards are clear to all?

The Seppo Lehto thinker, blogger etc. The only one in Finland who has got prisonery from Muhammed caricatures and islam criticism 2 years an...

About Me

My photo
#Jumalanpilkasta #Uskonrauhasta ei pidä välittää niin että islamin nimeen saa tehdä mitä huvittaa ja kristittyille vastaavasta vittuilusta ei mitään sanktioita Poistetaan noitavaino uskonrauha pykälät
Eduskuntavaaliehdokas Tampere 2027 eduskuntavaaleissa Tampereelta Pirkanmaan vaalipiirissä Eurovaaleissa 2029: Seppo Lehto vaatii: Jumalanpilkka / uskonrauha- ja kansankiihotuslainsäädännön poistoa Suomesta ja EU:sta alkuperäkansojen oikeuksia rasistisesti syrjivinä monikulttiuskonnon syrjivinä tulkintoina. #Tampereen #eduskuntavaaliehdokas #oikea #vihreä #suojeluskuntajääkäri #suojeluskunta-arvoin, ei #Ryssälän #imperialismia tukevin #kommariarvoin: #Eduskuntaan2027 #Europarlamenttiin2029 #SeppoLehto #eduskuntaan #tuellanne #eduskuntaan #eduskuntavaaleissa2027 #Pirkanmaalta?
View my complete profile

Followers

Subscribe To

Posts
Atom
Posts
All Comments
Atom
All Comments

My Blog List

  • Valkoinen tulevaisuus tavoitteeksi kansakunnallemme
    #Kehun Tampereen #uimarannoista erityisesti: #Peltolammin laajaa uimarantakokonaisuutta #laajan #hiekkaranta- ja #nurmikkokentän kanssa: #Blogista paremmin: https://eduskuntavaaliehdokas-tampere.blogspot.com/ #Blogissa #kuvia + #video blogin alussa. Kiitos vaikka vesi on lievästi sanottuna mutaista niin pohjakosketus ei ole terävien kivien koskettelua kuten liian monessa rannassa. #EduskuntavaaliehdokasPirkanmaa #SeppoLehto - [image: 17.7.2026 #Peltolammin #uimaranta #hiekkainen +27C #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa #SeppoLehto pic19] *17.7.2026 #Peltolammin #uimaranta...
    1 day ago
  • Ajan Suunta kohti suomalaisuuden tuhontaa ja alkuperäväestön syrjäyttämistä orjiksi maksajiksi
    Vaatikaamme ja osoittakaamme kansallisista varoistamme tukea koko EU:n alueella #Ukrainalle #Georgialle etc #Suomen päivitetyin vaatimuksin Moskovan sotarikolliselle ryssälle miehittäjällemme: Pro Karjala Aluepalautukset takaisin muun Suomen yhteyteen talvi- ja jatkosotien ryssälän sotarikosten sotakorvaukset korkoineen + miehitysajan korvaukset, aluepalautusten lisäksi vaatimuksemme - Vaatikaamme ja osoittakaamme kansallisista varoistamme tukea koko EU:n alueella #Ukrainalle #Georgialle etc #Suomen päivitetyin vaatimuksin Moskovan sotari...
    1 week ago
  • Seppo Lehto HuK, historioitsija monialaosaaja eduskuntavaaliehdokkaana Tampereelta
    Kaunista kesää 10.7.2026 #punaiset #pionit viimeisinä kohopenkissä #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027 #kiitoksia #etukäteen #kevään2027eduskuntavaaleissa #SeppoLehtoaEduskuntaan2027 #äänestäville #äänestäneille ;) - [image: Kaunista kesää 10.7.2026 punaiset pionit viimeisinä kohopenkissä #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027 #kiitoksia #etukäteen #kevään2027eduskuntavaa...
    1 week ago
  • Valkoinen vaihtoehto Tampere Pirkanmaa eri vaaleissa valkoinen vaihtoehto punamustana mustaa vastaan
    Weg mit der Moskauer Oblast der russischen Besatzer: Die Region muss in kleinere Stücke zerteilt werden, als es bei Deutschland nach dem Ersten Weltkrieg der Fall war. Die Moskauer Oblast sollte auf ein Gebiet reduziert werden, das nicht größer ist als Polen und sich um die Stadt Moskau herum erstreckt. #SeppoLehto Tampere Finland - Ryssälä on hajoava viimeinen siirtomaavalta Weg mit der Moskauer Oblast der russischen Besatzer: Die Region muss in kleinere Stücke zerteilt werden, als ...
    1 week ago
  • Superhumoristi Lehto Seppo eduskuntaan Tee tukitiimi puolesta Isänmaan asiamies Lehtoa tukien
    Maanantai 6.7.2026 #Uiminen varma #liikuntamuoto #sataa tai #paistaa 1km #uitu #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa20227 #SeppoLehto Kuvastoa pikku kesäsateessa uimahallikäynnin jälkeen - [image: Maanantai 6.7.2026 #Uiminen varma #liikuntamuoto #sataa tai #paistaa 1km #uitu #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa20227 #SeppoLehto Kuva3] *...
    1 week ago
  • Virallinen toisinajattelija Lehto Seppo ei nauti ns. lehtineekerien ja pukupellejen suosiosta
    #SeppoLehto valkoinen eduskuntavaaliehdokasTampere @SeppoLehtoWhite · Replying to @RikhardManninen and @AriPauna Voidaan todeta jos hevoset eivät enää lisäänny, niin turha on sitä hevostilana pitää, sama pätee Suomeenkin. Jollei suomalaiset pärjää suomalaisilla niin tuskin somalipopulan kasvattamisella muuta kuin muutuu vielä isommaksi orjataloudeksi suomalaisille: #Verot verta juo kuoloksemme fakta ei saa olla totta - [image: #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027: #Elintasopakolaisia ei pidä ruokkia työtätekevien orjuuttamisella eikä kansakuntamme velkaannutt...
    2 weeks ago
  • Tampereen yliopisto tervehdys Herran siunaus Bellamy-tervehdys Hyvää joulua tamperelainen moro Heil!
    Suuri mädännäisyys Tampereen yliopistohallinnosta ja sen rahoituksesta nurin käyntiin Suomen hallituksessa. Kommarihuuhaatutkinnoille ehdoton ei rahoituksissa on kansakunnallinen toiveemme. Odottelemme Ukrainan suhteiden parantamista varten #ukrainankielen opintokokonaisuutta tai edes 2v perusopintoja ukrainankielelle - *[image: Historiallinen kohtaaminen 13.6.2026 Saavuttu #Hämeen #Keskiaikamarkkinoille #SeppoLehto selfie #VilleHaapasalo kanssa LocalGuideTampere@gmail...
    2 weeks ago
  • Finnish Dissident muhammed-, islam and illegal immmigration thinker and blogger to jail in Finland
    Finnish Dissident muhammed-, islam and illegal immmigration thinker and blogger to jail in Finland. Victim of justice murder under demla (KGB) layers. #KansanedustajaehdokasTamperePirkanmaa #eduskuntavaaleissa2027 #SeppoLehto omalta listalta tuellanne eduskuntaan stalinistiset valheet nurin historiastamme - #Suomalainen toisinajattelija = Finnish Dissident muhammed-, islam and illegal immmigration thinker and blogger to jail in Finland. Victim of justice mu...
    2 weeks ago
  • Tampereen valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto eduskuntaan: Suomi suomalaisille
    On valkeuden aika vuoden valkoisinta aikaa elämme juhannuksen aikaan. Katsokaa peiliinne samalla ;)? Siksi: On aika muutoksen; Tampereen valkoinen vaihtoehto eduskuntaan 2027 Seppo Lehto varoittaa kansanmurhamme etenemisestä maahanmuuton ja islamin suosinnalla alkuperäväestön kustannuksella - [image: Älkäämme antako kommarien ja ryssänkätyrien sumutuksen haitata havainnointiamme: Ukraina onnistunut Moskovan vastaisissa toimissaan torstaina 18....
    4 weeks ago
  • Keskustelua naapuriudesta tsuhnana toisten tsuhnien keskuudessa punikki-Tampereella
    Kaunista turvallista juhannusta: SeppoLehto historioitsija #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa sateessa #Hämeen #Keskiaikafestivaalit tapahtumassa On aika Suomen Ukrainan Saksan Eestin Japanin etc aluepalautuksille moskovan rosvovaltiolta korkoineen - [image: 13.6.2026 SeppoLehto historioitsija #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa sateessa #Keskiaikafestivaalit tapahtumassa On aika Suomen Ukrainan ...
    4 weeks ago
  • Todisteita punikkimafiasta mediassa ja demlataustaisten oikeuslaitoksessa näytösoikeudenkäynteinä
    #Ei pidä neuvotella ryssän kanssa: Meidän on yhdyttävä ryssälän perintään Ukrainan kanssa https://korvaus-ja-totuusyhdistys.blogspot.com Moskovan keskushallinnon eli Neuvostoliiton ja Venäjän Federaation kansanmurhien ja sotarikosten korvaus- ja totuusyhdistys r.y. Saksa laitettiin Nyt ryssä ja ryssäläiset sotarikolliset perikuntineen perintään? - [image: Islamin tuhoisaa antia ei kaipaa kukaan. Islamilla ja moskovan siirtomaavallalla on paljon yhteistä, siksi molemmat pitää tuhota pois keskuudestam...
    1 month ago
  • Pirkanmaalainen kansanedustajaehdokas Seppo Lehto eduskuntaan kansallismielisenä vaihtoehtona
    Kerrankin nopsaa #hammaslääkäripalvelua YTHS-Hervanta. Lauantaina tuli hammasvaurio ja 2.6.2026 YTHS hammaslääkäri uusi paikkauksen #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027 #SeppoLehto #kiittää #Pirkanmaalainen #eduskuntavaaliehdokas https://Pirkanmaalainen-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com #kuvastoa - *[image: Nopsaa #osaavaa #hammaslääkäripalvelua YTHS-Hervanta. Lauantaina tuli hammasvaurio ja 2.6.2026 YTHS #hammaslääkäri uusi #paikkauksen #eduskunt...
    1 month ago
  • Ajatuksia maahanmuutosta, islamista, rajattomasta perusoikeuksiamme loukkaavasta uhkastamme
    #Eduskuntavaaleissa2027: Ajatuksia #maahanmuutosta, #islamista, rajattomasta #perusoikeuksiamme loukkaavasta #uhkastamme. On #paluumuuton #aika toiseudelle? #Remigration now? - *[image: #ValkoinenVappuTampere 1.5.2026 #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasTampere #Keskustorilla kuvastoa]* *#ValkoinenVappuTampere 1.5.2026 #SeppoLeht...
    1 month ago
  • Keskustelua: Potki suomalaista - kyseenalaisista aparheid arvoista ja arvottomuuksista?
    #SeppoLehto versus keskustelua tekoälyn kanssa somessa: ryssa, ryssar ja ryssäsanasta suomeksi - *[image: #OpenToWork #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027]#OpenToWork #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027https://Eduskuntavaali...
    2 months ago
  • Seppo Lehto eduskuntaan yhteiseksi hyväksemme ilman puolikuujumalien palvojille kumartelua
    Maahanmuuttokriittinen HuK Seppo Lehto Tampere Pirkanmaalta eduskuntaan2027 On aika monottaa erilaiset putinismin perskärpäset helvettiin virkaloiskunnasta ja lainsäätäjinä? - [image: Miehitetyt alueemme riistetyt takaisin korkoineen miehittäjäryssältä Miehitettyjen Alueiden Liitto ry, Isänmaan Asialla ry #SeppoLehto #Paluumuut...
    2 months ago
  • Rajat kiinni Tampere Elintasopakolaisten vastaanotto on lopetettava ja estettävä tehokkaasti
    Hajaantukaa ei mitään uutta? ;) Hallitusohjelmiin pitää kirjata: Maahanmuutto on ongelmallista. Maahamme ei pidä ottaa jatkossa kuin Japanin kriteereillä = Vain jos on työpaikka ja riittävä palkka itsensä elättämiseen - *[image: 10.5.2026 äitienpäivävierailuilla eri paikoissa #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa kuva6]* *10.5.2026 äitienpäivävierailuilla eri paikoi...
    2 months ago
  • Mustaa liki neekerimustaa huumoria kaikkeen makuun, tarvittaessa "neekerisuukkoina"
    On erittäin suurta mustaa huumoria väittää että muutamaa % edustavat puolueet edustaisivat kansaamme. Vaaliprosentti jää monasti 50% hollille, joten siinä yhtälö. Sama juttu näiden uusien vanhoista irrottautuneiden kanssa - [image: #ValkoinenVappuTampere oli ryssäläistä huumoria1.5.2026 #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasTampere #Keskustorilla kuvastoa kuva6] *#ValkoinenVap...
    2 months ago
  • MIELENOSOITUKSIA MIEHITTÄJÄ-RYSSÄÄ VASTAAN MIEHITETTYJEN ALUEIDEN PALAUTTAMISEKSI
    Valkoista vappua 2026 Muistakaa toimia oikein: #Pääasia: Hedelmällisessä iässä olevat naiset tulevat tiineeksi ajallaan ilman hedelmöityshoitoja saavat miehet avukseen jotta SS=#SuomiSuomalaisille totta Tervetuloa valkoiseen vappuun 2026 #SeppoLehto #Eduskuntavaaliehdokas laulukokeilu Andrea Bocelli Con Te Partirò tahdeissa - *Vappuna kokoonnutaan Tampereella juhlimaan #valkoista #vappua. Tervetuloa mukaan* [image: #ValkoinenVappuTampere Suomen liput #SeppoLehto eduskuntavaali...
    3 months ago
  • Uuden ajan Lehto Seppo valkoisemman tulevaisuuden puolesta, ei kiitos musta tulevaisuus
    17.4.2026 #SeppoLehto uitu 1km Tampereen uintikeskuksessa Muista sinäkin uida ei tartte hukkua #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027 #Video https://Seppo-Lehto-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com Tamperelainen esimerkki että #Töitä voi hakea #eduskunnastakin kaikkien pirkanmaalaisten tuella ;)? - [image: 17.4.2026 #SeppoLehto uitu 1km Tampereen uintikeskuksessa Muista sinäkin uida ei tartte hukkua #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa2027 kuva1] *17.4.20...
    3 months ago
  • Isänmaan asialla r.y. halki vuosikymmenten isänmaallista sanomaa kokonaisen Suomen ja suomalaisuuden
    Yhteisen isänmaamme asia: #Paluumuutto #käyntiin: Suomalaiset palautettaville alueille korkoineen ja taikamattokansat ymv #elintasopakolaiset, joista suuri osa on sananmukaisesti #valepakolaisia kun lomailevat "entisissä" kotimaissaan eläen nostaen Suomesta #kelatuet. - [image: On erittäin kummallista että raiskaajat huumerikolliset pääsevät vähemmällä kuin isänmaan asiaa julkisuuteen nostavat kuten Seppo Lehto jolle deml...
    3 months ago
  • Seppo Lehto: Maahanmuutosta pitää tulla loppu muilta mantereilta Ekologinen jalanjälkemme kasvussa
    Eduskuntavaalien jumalaisin ehdokas Seppo Lehto paluumuuttprofeetta: Maahanmuutosta pitää tulla loppu muilta mantereilta ekologinen jalanjälkemme kasvussa - [image: Eduskuntavaalien jumalaisin ehdokas Seppo Lehto paluumuuttprofeetta: Maahanmuutosta pitää tulla loppu muilta mantereilta ekologinen jalanjälkemme...
    3 months ago
  • Sananvapaus on rikki Suomessa. Tue Seppo Lehto vaaliuurnalla äänestäen eduskuntaan
    On jälleen aika auringon kevättä rinnoissa: Sananvapaus on rikki Suomessa Tue Seppo Lehto eduskuntaan2027 vaalikampanja liikkeelle? Jakakaa Seppo Lehto eduskuntaan somejulkaisuja asiaperusteilla mitkä ilmenevät julkaisuistani - *[image: HuK #Historioitsija Lehto Seppo #EduskuntaehdokasPirkanmaa Tampereen uintikeskukseen uimaan 27.3.2026 kuva2 Tuli uitua 600 m enempi jäi kun tuli...
    3 months ago
  • Kristityn vastuu: Totuus islamista on meidän jokaisen kristityn ajattelevan velvollisuus
    Kristittyjen vastuullisten ihmisten asiaa eduskuntavaaleissa 2027: #Islamisaation #jälkikommunististen aatosten tekojen esto kaikessa laajuudessaan. Suomi on Suomi #poppamiehet ja taikamatolla lentäjätä lentäkööt #paluupostissa #paluumuuttona takaisin kotimaihinsa. = #Valepakolaisuudelle loppu vihdoin ja viimein. Asioiden takuumiehenä kansakunnallinen #JeesusKristus tuomittu #SeppoLehto #aluepalauttaja ja historioitsija kansakuntamme #visionääri tulevaisuutemme turvaaja - [image: #EduskuntaehdokasPirkanmaa #SeppoLehto #vastuullinen #kristitty #suomalaisten asialla ei poppmiesten islamin #invaasioille 18.3.2026 kuva1 Kansak...
    4 months ago
  • Seppo Lehto tosisuomalainen suursuomalainen enemmän kuin perussuomalainen Suomi suomalaisille
    #EduskuntaehdokasTamperePirkanmaa2027 #SeppoLehto: Yhteistyö on voimaa: #Paluumuutto suomalaisille historiallisille palautettaville alueilleen samoin kuin somalien palauttaminen kotimaihinsa missä heitä kaivataan ihan oikeasti koska ovat #huippuosaajia ;)? - [image: Tiistai 10.3.2026 kohti Kuohu Kangasala uimaan #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa #SeppoLehto #tamperelainen #Paluumuutto avain kansamme mene...
    4 months ago
  • Kansallismielisin eurovaali- ja eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo Tampere: Aluepalautuksia
    #EduskuntavaaliehdokasTampere2027 #SeppoLehto https://pirkanmaan-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com/ #valkoisten #hankien #mietteitä 5.3.2026 #eduskuntavaalitPirkanmaa2027 tyttärentytär suuhygienistille vienti ja palautus - #Eduskuntaehdokas #SeppoLehto valkoisten hankien mietteitä 5.3.2026 eduskuntavaalitPirkanmaa2027 #EduskuntavaaliehdokasTampere#SeppoLehto https://pirkanma...
    4 months ago
  • Kansanedustajana suomalaisille Seppo Lehto elinvoimaa suomalaisuudesta eikä toiseudesta
    Kansanedustajana suomalaisille #SeppoLehto #elinvoimaa suomalaisuudesta eikä toiseudesta eri valtiollisissa vaaleissa Tampereen kansallismielisin moniosaaja eduskuntaan2027. Kiitos. #Eduskuntavaaleissa2027 #Pirkanmaalta: Valitse valkoinen hetero aito kansallismielinen vaihtoehto, ilman varjostumia ja kenkälankkia ;) Joskus söin #Neekerisuukkoja, en enää, syödään banaania sen nimi ei ole vaihtunut. Sitä syövät kannibaalitkin ;) - *[image: 13.7.2024 Kulttuurihistorioitsija valtiomies HuK #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa Seppo Lehto vieraili Yyterissä kuva3]* *13.7.2024 Kulttuurihistor...
    4 months ago
  • Tamperelainen moro = Herran siunaus = Tampereen yliopistotervehdys = Sieg Heil stalinistit Tamyssa
    #Kalevalanpäivä 28.2.2026 #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa #eduskuntaan2027 #tuellanne. Jakkaa sanomaa? Tehkää #tukiryhmiä? #Vaikuttakaa? - [image: #Kalevalanpäivä 28.2.2026 #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa #eduskuntaan2027 #tuellanne kuva2] *#Kalevalanpäivä 28.2.2026 #Sep...
    4 months ago
  • Tamperelainen eduskuntaan aitosuomalaisena suomalaisuuden esitaistelijana Seppo Lehto Pirkanmaalta
    Kuulkaa korpeimme kuiskintaa: #Tamperelainen #SeppoLehto #eduskuntaan2027 #Valoisampaa #tulevaisuutta suomalaisille Tampere Pirkanmaa eduskuntavaaleissa 2027 Levittäkää sanomaa? - [image: #Kalevalanpäivä 28.2.2026 #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasTamperePirkanmaa #eduskuntaan2027 #tuellanne kuva1] #Kalevalanpäivä 28.2.2026 #SeppoLeh...
    4 months ago
  • Eduskuntavaalit Tampere Pirkanmaa valkoisemman tulevaisuuden Seppo Lehto aito kansallismielinen
    Vuodenaikojen mukaan talvikuukaudet ovat valkoisinta aikaa Suomessa, valitettavasti vain silloin. Halki lumen ja jään aina mieluiten eduskuntavaaliehdokas HuK Seppo Lehto - [image: #EduskuntavaaliehdokasTampere #SeppoLehto #Tehokkaampaa #yritteliäisyyden tukemista #verotus #Eestin tasolle 15.1.2026] #EduskuntavaaliehdokasTamp...
    6 months ago
  • Kulttuurihistorioitsija Seppo Lehto matkakuvaaja Vänrikki Ståhlin tanhuvilta elää kuin vapaussoturi
    Sunnuntaina 21.12.2025 kello 17.03 on talvipäivänseisaus ja käymme kohti valoisampia päiviä jälleen, mutta viralliset valheet tavoitteet jatkuvat niin Suomen sodista ryssälää vastaan kuin ryssän sodista Ukrainaa ymv vastaan alueriistäjänä ja sotarkollisena, sama juttu joulupukin himoverotusta ajavilla - *[image: Russian KGB collaborator #Trump & warcriminal Putin together in genocide of Ukraine]* *Russian KGB collaborator #Trump & warcriminal Putin togeth...
    6 months ago
  • Talkkaripalvelut lumenluonti puunkaato tavoitettavissa sähköpostin kautta Tampereella
    Kohta ompi joulu mutta kelit ovat kaukana ihanteellisista: Lunta on tullut vaan lämpötilat sulattaneet päivällä ja yöksi musta jääkaljama vaarana autoille ja kävelijöille. Joten tilatkaa murskeenlevittäjä ja lumeluoja kun lunta jälleen tulee nilkankorkeutta enempi? - *[image: Liukkautta vastaan tilatkaa #Mursketta suojakelillä kun on tulossa pakkasta seuraavaksi Talonmiespalvelu@gmail.com 21.11.2025 Tampere lumityöt ...
    7 months ago
  • Kaivannon kanava
    Jumala loi maailman kuudessa päivässä, minä AI-joululevyn - Enpä olisi uskonut tekeväni ikinä joululevyä, mutta nyt vain kävi niin.Ensimmäinen syy oli se, että tekoäly mullisti kaiken. Kokeilin sitä pikkuisen jo aie...
    8 months ago
  • Suursuomalainen Seppo Lehto vapahtajanne ja profeetta omalla maallaan islamisoittamistamme vastaan
    #EduskuntavaaliehdokasPirkanmaa 30.9.2025 #puheenvuoro #SeppoLehto #VäinöVoionmaa patsaalla #Tampereen #yliopisto #Video #suursuomalainen Ole sinäkin? https://suursuomalainen.blogspot.com - ------------------------ #EduskuntavaaliehdokasPirkanmaa 30.9.2025 #puheenvuoro #SeppoLehto #VäinöVoionmaa patsaalla #Tampereen #yliopisto #Video #suursuo...
    9 months ago
  • Sananvapautta on kunnioitettava ja suomalaisia suojeltava vierasperäisten ja poliisien rikoksilta
    Sananvapautta joko on tai sitä ei ole. Asia on erittäin yksinkertainen. Kaikki tulkinnat sananvapauden rajoittamisesta ovat vain terrorismia ja yksilönvapauksien polkemista - *[image: #Juustoportti #Ylöjärvi #lehmäkritiikkiä #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa 14.9.2025 kuva5]#Juustoportti #Ylöjärvi #lehmäkritiikkiä #...
    9 months ago
  • Vapauden tuulet: Suomi suomalaisille, Viro virolaisille, Saksa saksalaisille
    #Isänmaan #miehiä, eikä kommarirottia ;) #Toivolansaari Ikaalinen #minigolf #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa 14.9.2025 klo1128 Video2 #EduskuntavaaaliehdokasTampere HuK historioitsija #eduskuntaan isänmaan asialla #Minigolffia voin suositella ;) - #Toivolansaari Ikaalinen #minigolf #SeppoLehto #eduskuntavaaliehdokasPirkanmaa 14.9.25 klo11:282 v2 *#Isänmaan #miehiä, eikä kommarirottia ;) #Toivolansa...
    9 months ago
  • Eduskuntavaalit maahanmuutto islam ja maahanmuuton sekä islamin vastustaminen voimakkaammin esille
    USA Korkeimman oikeuden koristereliefit hakaristeja, kuten Suomenkin korkeimmat ns #ansiomerkit, silti ulistaan kommarivalheita niistä, sama ulinakuoro putinisteina islamisteina kommarihuuhaana keskuudessamme. Koska pääsemme eroon? - [image: 2.8.2025 klo 19.31 #EduskuntavaaliehdokasPirkanmaa #SeppoLehto #minigolf #Haapasaari leirintäalue kuva2] *2.8.2025 klo 19.31 #Eduskuntavaaliehdoka...
    10 months ago
  • Pensasaitojen leikkaukset sireenipensaat, orapihlajapensaat etc Pirkanmaa Tampereen talousalue Nokia
    #Pensasaitojen #leikkaukset #alasleikkauksista alkaen mm #orapihlaja-aidat #kuusiaidat #aronia-aidat #syreeniaidat #ruohikoiden #leikkaukset #puunkaadot #Tampere Pirkanmaa #Tampereen #pihatyöt: Puiden #pensasaitojen ruohikoiden leikkaukset, puiden kaadot Hinnoittelu riippuen mitä tehdään joko yksin n. 60€ tai 2:n miehen työnä n 120 euroa alkava tunti käteismaksulla aina saavuttaessa kohteeseen - *#Pensasaitojen #orapihlaja-aitojen #leikkaukset Hämeenkyrö #Ylöjärvi #Tampere Kangasala Nokia 8.7.2025 parahultasella ilmalla kiva tehdä hommia ei kaatos...
    1 year ago
  • FDL Finnish Defence League Patriot Seppo Lehto shows you model how to respect islam jihadists
    Eduskuntavaalit Tampere Pirkanmaa 2027 eduskuntavaaliehdokkaanne Lehto Seppo paremman Tampereen asialla FDL Finnish Defence League Patriot candidate in Tampere communal elections Seppo Lehto showed you model how to respect islam multicultural wrong and false gods - *[image: 16.4.2025 Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto kävi Kangasalan Kuohussa 600m uintia kuva4]16.4.2025 Eduskuntavaaliehdokas Seppo Lehto kävi Kangasal...
    1 year ago
  • Tampereen Myrkynvihreät kuntavaalit suosittelevat Lehto Seppoa Tampereen Kunnallisvaalit
    Tampereen suojeluskuntalaisia arvoja suosivat suosittelevat Lehto Seppoa 573 Tampereen kaupunginvaltuustoon Tamperelaisten "Gary Grandi" Seppo Lehto äärimmäisenä oikealla ehdokaslistoissa: Suomi suomalaisille, asuntoja suomalaisille tamperelaisille vaatii rajattoman maahanmuuton lopettamista ja asunnot asunnottomille savuttomille päihteettömille suomalaisille - *[image: #Historioitsija SeppoLehto valkoinen kuntavaaliehdokasTampere 2025 ehdokasnumerolla 573]* *#Historioitsija SeppoLehto valkoinen kuntavaaliehdoka...
    1 year ago
  • Tamperelainen Seppo Lehto vaaliehdokasTampereen kaupunginvaltuustoon sinun ja meidän asiallamme
    Tamperelainen tunnettu humanisti moniosaaja historioitsija Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampereen kaupunginvaltuustoon ehdokasnumerolla 573 meidän asiallamme? - *Tamperelainen tunnettu humanisti moniosaaja historioitsija Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampereen kaupunginvaltuustoon ehdokasnumerolla 573 meidän asia...
    1 year ago
  • Tamperelainen Seppo Lehto tunnettu vaikuttaja kuntavaaliehdokas Tampere Pro White future
    #Tampereen #kuntavaalien valkoisin kuntavaaliehdokas #SeppoLehto Tampereen #kaupunginvaltuustoon 573 ehdokasnumerolla isänmaan asiamies valkoisemman tulevaisuuden tulenkantaja. Ole sinäkin? - *#Tampereen #kuntavaalien valkoisin kuntavaaliehdokas #SeppoLehto Tampereen #kaupunginvaltuustoon 573 * [image: #Tampereen #kuntavaalien valkoisin kunta...
    1 year ago
  • Tampereen kuntavaaliehdokas islam- ja maahanmuuttokriitikko Lehto Seppo käytettävissänne
    Tampereen kuntavaaliehdokas islam- ja maahanmuuttokriitikko HuK Lehto Seppo käytettävissänne omalla valitsijayhdistyksellä ehdokasnumero 573 - [image: Lapsenlapsi päiväkotiin Taysista #kuntavaaliehdokasTampere #SeppoLehto 26.3.2025 kuvasttoa kuntavaaleihin auttamaan päätöksentekoanne ;) ketä ääne...
    1 year ago
  • Kuntavaaliehdokas Tampereella Lehto Seppo kansakunnallinen opettaja: Asunnottomille asuntoja
    #Reposaaressa #sankarihaudoilla 14.7.2024 Kulttuurihistorioitsija #valtiomies Huk #SeppoLehto vieraili #KuntavaaliehdokasTampere 573 #ehdokasnumerolla #kuntavaaleissaTampereella2025 https://kuntavaaliehdokas-Tampereella.blogspot.com Ryssä helvettiin loisimasta alueiltamme. #Aluepalautukset #käyntiin heti! - [image: Reposaaressa 14.7.2024 Kulttuurihistorioitsija valtiomies Huk Seppo Lehto vieraili kuva7] *Reposaaressa 14.7.2024 Kulttuurihistorioitsija valtiomi...
    1 year ago
  • Kuntavaaliehdokas Tampere oikea Seppo Lehto historioitsija Huk, yhteiskuntakriitikko, ei putinisti
    1 km uitu on aika tilanneraporttiin maanantaina 17.3.2027 ;) #KuntavaaliehdokasTampere #SeppoLehto valoisan valkoisen tulevaisuuden asialla 16.3.2025 #KuntavaaleissaTampereella Ehdokasnumerolla 573 äärimmäisen oikea ja oikein numero vaalikartoillakin kuva5 https://Kuntavaaliehdokas-Tampere-Seppo-Lehto.blogspot.com #TheWhiteCandidate in municipal elections 2025 in Tampere - *Uimaan 17.3.2025 Parasta Alk:aa: #kuntavaaliehdokasTampere2025 Nro 573 ehdokasnumero #SeppoLehto #Moro molskis* *#KuntavaaliehdokasTampere #SeppoLehto va...
    1 year ago
  • Kuntavaalit 2021 Tampere Isänmaan asialla Seppo Lehto suomalaisena suomalaisille valkea tulevaisuus
    Tamperelainen Seppo Lehto valkoinen vapaussotiemme tavoittein kuntavaaliehdokas Tampere 2025 kuntavaaleissa Tampereella omalla valitsijayhdistyslistallaan 573 vaalinumerolla. Valkoinen Suomi Vapaussota 1918 yhteislistalla harkinnassa eduskuntavaaleissa 2027. #KuntavaaliehdokasTampere Seppo Lehto akateemisesti sivistynyt moniosaaja käytettävissänne #kuntavaaleissaTampereella2025 Vaalikopissa 573 vaalinumero. Valkoinen kuntavaaliehdokas - [image: Seppo Lehto valkoinen vapaussotiemme tavoittein kuntavaaliehdokas Tampere 2025 kuntavaaleissa Tampereella omalla valitsijayhdistyslistallaan 573 ...
    1 year ago
  • Pro Tampere tamperelainen sitoutumaton Seppo Lehto Tukea perusoikeuksillemme alkuperäkansana
    4.3.2025 YTHS #Hammaslääkäritarkistus Muistakaa huolehtia myös hammasterveydestänne? #KuntavaaliehdokakasTampere Tampereen yliopiston alumni Seppo Lehto pienessa lumisateessa pyöräillen kohteeseen kuvastoa videoita https://Kuntavaaliehdokas-Tampere-Lehto-Seppo.blogspot.com #SeppoLehto #Tampereen #kaupunginvaltuustoon2025 Ollaan yhteyksissä, muistakaa äänestää? - [image: 4.3.2025 YTHS Hammaslääkäritarkistus #KuntavaaliehdokasTampere Tampereen yliopiston alumni Seppo Lehto pienessä lumisateessa pyöräillen kohteesee...
    1 year ago
  • Kuntavaaliehdokas Tampere 2021 Seppo Lehto valkoisen tulevaisuuden kuntavaaliehdokas
    Tamperelainen Huk valtiomies moniosaaja kalevalaisen perinteen tapaan Seppo Lehto valkoinen vapaussotiemme tavoittein kuntavaaliehdokas Tampere 2025 kuntavaaleissa Tampereella omalla valitsijayhdistyslistallaan ja Valkoinen Suomi Vapaussota 1918 yhteislistalla. Katso tarkemmin eri vaaliblogeistani esim hakusanoilla "Kuntavaaliehdokas Tampere 2025" kunkin vaalin osalta esim kuntavaaleissa 2025 - Katse oikeaan asiaan ja oikeaan oikeudenmukaisempaan Suurempaan Suomeen: Seppo Lehto kansakunnallinen vaihtoehto opastajananne eri vaaleissa ja arjessa m...
    1 year ago
  • Tukeasi kaivataan Seppo Lehdolle kuntavaaleissa Tampereella valkoisen tulevaisuuden asialla
    Valitse aina oikea suomalainen kuntavaaleissa Tampereella valkoisen tulevaisuuden asialla. Mikäli suomenkielenne on kehno googlatkaa mitä tarkoittaa ja on tarkoittanut valkoinen tulevaisuus, jopa ihan peruskäsitteenä ;)? - [image: Kansakunnallinen opastajanne tamperelainen valtiomies historioitsija kuntavaaliehdokas #Seppo Lehto, muistatte siitä kuinka tervehditään oikein sa...
    1 year ago
  • Kunnallisvaaliehdokas Tampere Seppo Lehto käytettävissä isänmaan asialla
    Huomioitavia päivämääriä kuntavaaleja Tampereella koskien. Seppo Lehtoa ja mahdollista yhteislistaa äänestäville tiedoksi kuntavaaleissa Tampereella 2025 - [image: Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoon 2025 kuntavaaleissa valistuneiden isänmaallisten tukemana] *Seppo Lehto Tampereen kaupunginvaltuustoo...
    1 year ago
  • Tamperelainen kuntavaaliehdokas Lehto Seppo kansakunnallinen profeettanne valkoisen tulevaisuuuden
    Valtiomies #kuntavaaliehdoks #SeppoLehto kuntavaaleissa Tampereella 15.2.2025 https://Kuntavaaleissa-Tampereella.blogspot.com Arvot järjestykseen talvimaisemat kuntoon ;) Kansakunnallinen lumiehenne Tampereen kaupunginvaltuustoon? - --------- #Tamperelainen #kuntavaaliehdokas #SeppoLehto, Valkoisen lumen kuntavaaliehdokas, #Tampereen #kuntavaaliehdokas 2025 Tampereella, #SeppoLeht...
    1 year ago
  • Kunnallisvaaliehdokas eli kuntavaaliehdokas Lehto Seppo Valkoisen Armeijan 1918 arvoin ehdolla
    #Valtiomies #metsien #mies #kuntavaaliehdoks #SeppoLehto #kuntavaaleissa #Tampereella #Mustan Hurtan kanssa 16.2.2025 Video https://kuntavaaliehdokas-Tampere-Seppo-Lehto.blogspot.com Levittäkää sanaa #SeppoLehdon kuntavaaliehdokkuudesta vaikka esim #Haukkuen, mutta ei kuten kommarikoirat ;) kiitos ;)? Video +kuvia - *Kuntavaalivideon aiheena yllä #Valtiomies #metsien #mies #kuntavaaliehdoks #SeppoLehto #kuntavaaleissa #Tampereella #Mustan Hurtan kanssa 16.2.2025 Vid...
    1 year ago
  • Lumityö Tampere Pirkkala Nokia lumenkolausta kotitalouksien pihoista sekä kattolumien pudottelua
    7.1.2025 Lumenluontipalvelu Takahtuhti Epilä Amuri Pyynikki Härmälä Tampere Pirkkala Yhteydenotot Talonmiespalvelu@gmail.com tarkalla osoitteella + toiveajalla sekä mitä toivotte? - *7.1.2025 Lumenluontipalvelu Takahtuhti Epilä Amuri Pyynikki Härmälä Tampere Pirkkala * *Yhteydenotot Talonmiespalvelu@gmail.com tarkalla osoitteella + t...
    1 year ago
  • Kuntavaalit Tampere 2021 Valkoisempaa tulevaisuutta alkuperäkansojen oikeudet omaan maahan ykköseksi
    Kuntavaalit Tampere 2025 Valkoisempaa tulevaisuutta alkuperäkansojen oikeudet omaan maahan ykköseksi Pitäkäämme kaupunkikoot enintään nykykoossa. Välttäkäämme suur-Helsinki ilmiötä Tampereen kasvattamiseksi keinotekoisesti matu- ja islaminvaasion keinoin. Parempi kusta ämpäriin ja käyttää sitä typpeä puutarhan kasvatukseen. Tampereen kuntavaaleissa 2025 Lehto Seppo valkoisemman tulevaisuuden asialla. Väestönvaihto on estettävä oikein toimin - *Kuntavaalit Tampere 2025 Valkoisempaa tulevaisuutta alkuperäkansojen oikeudet omaan maahan ykköseksi * [image: Hetero Pride Helsinki Seppo Lehto Herra...
    1 year ago
  • Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa tamperelainen Seppo Lehto käytettävissänne valkoisemman Suomen asial
    Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa tamperelainen Seppo Lehto käytettävissänne valkoisemman suuremman palautettavan Suomen asialla korkoineen miehittäjä-Ryssältä kaikkine aluesaantoineen - *Valkoista vappua Seppo Lehto 1.5.2024 Valkoinen vappu Tampere kuva22https://Valkoinen-Vappu-Tampere.blogspot.comEduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa tampere...
    2 years ago
  • Tampereen Vapaudenpatsas Vapaussodan 1918 muistomerkki: Ryssästä ja ryssäläisyydestä irti
    Totuus miehittäjä-Ryssästä ja alhaisista kätyreistään keskuudessamme jakoon: Heikki Mannersuo esiintyy fb:ssä https://www.facebook.com/koeputkilapsi profiilin takana miehittäjä-Ryssän disinformaatiota jakaen kuin Moskovan Tiltu viime sotien aikaan - *Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaalta Seppo Lehto eduskuntaan 2023 kuva oma kuva 27.8.2022 https://Seppo-Lehto-eduskuntavaaliehdokas.blogspot.com* *Totuus...
    3 years ago
  • Suomi ensin! = Miehittäjä-Ryssä ja pedofiiliraiskaajat muualta helvettiin loisimasta alueiltamme
    Canonballs moottoripyöräjengi uutisotsikoissa Itse en ymmärrä pätkääkään minkäänlaisten tatuointihuumejengien palvontaa tai minkäänlaista ko suosintaa - *Petturin palkka on kuolema Historiallinen julisteCanonballs moottoripyöräjengi uutisotsikoissa* *Itse en ymmärrä pätkääkään minkäänlaisten tatuointihuum...
    4 years ago
  • Tamperelainen ihmisoikeusaktivisti suojeluskunta-arvoin Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaana Tampereella
    Kuntavaaleissa Tampereella ja muualla varokaa erityisesti hallituspuolueiden desanttiehdokkaita jotka kaventavat kadut, luullen että suomalaisten perse on leveämpi kuin muilla eurooppalaisilla, estäen vapaan liikkuvuuden autoilla ymv - Kuntavaaleissa Tampereella ja muualla varokaa erityisesti hallituspuolueiden desanttiehdokkaita jotka kaventavat kadut, luullen että suomalaisten perse on...
    5 years ago
  • Truth about Mauno Koivisto time in Finland - His and Tarja Halonen presidential shit time
    Suur-Suomi ry pj. Seppo Lehto todistaa: Mauno Koivisto, Paavo Väyrynen ja imperialistisen miehittäjä-Ryssän edustajat valehtelevat Suur-Suomi ja Karjala takaisin asiassa 1992 vuotta koskien - *Suur-Suomi ry pj. Seppo Lehto todistaa: Mauno Koivisto, Paavo Väyrynen ja imperialistisen miehittäjä-Ryssän* *edustajat valehtelevat Suur-Suomi ja Karjala...
    6 years ago
  • Roturealisti Seppo Lehto Jeesus Kristuksen tapaan: Neekeri- ja Ryssä-sanat ovat suomea
    IRA-tapaan polveen ampuminen olisi parasta "stop rape" = raiskausten vastaista kampanjaa Oulussa, Tampereella, Helsingissä jne. Valitettavasti #raiskaajan kyrpä saa kulkea vapaana ilman viranomaisten talteenottoa, koska kyseessä on "ihmisoikeus" - *IRA-tapaan polveen ampuminen olisi parasta "stop rape" = raiskausten vastaista kampanjaa Oulussa, Tampereella, Helsingissä jne. * *Valitettavasti #raiskaa...
    6 years ago
  • Tampereen kuntavaaliehdokas Lehto Seppo Valkoinen soturi valkoisen tulevaisuuden asialla. Sinäkin?
    Tampereen kuntavaaliehdokas 2021 valkoisen tulevaisuuden asialla Lehto Seppo Huk, akateeminen moniosaaja, ole sinäkin? - *En voi ymmärtää tuota "fasismi"-pelkoa. Italia Mussolin johtajana lähetti Suomelle talvisodassa apua, Francon Espanja hyväksyttiin Natoon jne* *Viite: **J...
    6 years ago
  • Kuntavaalit Tampere 2021 Tampere suomalaisille suomalaista Suomea, kiitos
    Kuntavaalit Tampere 2021 Tampere suomalaisille suomalaista Suomea, kiitos - *Kuntavaalit Tampere 2021 Tampere suomalaisille suomalaista Suomea, kiitos* *https://kuntavaaliehdokas-Tampere-2021.blogspot.com * *Kuntavaaliehdokas Tamper...
    6 years ago
  • Haistakaa paska koko valtiovalta - On aika uudistaa lainsäädäntöä noitavainojen ajoilta
    Kun lampaat (Lue: Idiootit) saavat äänestää, niin äänestävät varmuuden vuoksi itseään tyhmempiä lampaita tai jopa puhtaita desantteja - *Kun lampaat (Lue: Idiootit, mm monasti nuoret alle 25 v ja dementit) saavat äänestää, niin äänestävät varmuuden vuoksi itseään tyhmempiä lampaita tai jo...
    6 years ago
  • Tampereen kuntavaalit 2021 tavoitteena valkoinen Suomi 1918 arvoin ja tavoittein
    Tampereen kuntavaalit 2021 tavoitteena valkoinen Suomi 1918 arvoin ja tavoittein - *Tampereen kuntavaalit 2021 tavoitteena valkoinen Suomi 1918 arvoin ja tavoittein* *Tampereen kuntavaalit eivät saa muodostaa taukoa vapaussoturien perim...
    6 years ago
  • Tampereen kuntavaalit ehdokashaku käynnistynyt. Ilmottaudu maahanmuuttokriittiselle listalle
    Toimikaa! Tampereen kuntavaalit 2021 ehdokashaku käynnistynyt. Ilmottaudu maahanmuuttokriittiselle listalle mikäli puolueissa on edelleen tämä miehittäjä-Ryssän ja mustan Afrikan perseitä nuolevien portinvartijaporukka jotka eivät kelpaa edes toistensa perseidenpyyhkijöiksi - *Tampereen kuntavaalit ja kuntavaalien ehdokashaku käynnistynyt kuntavaaleja 2021 varten* *Ilmottaudu maahanmuuttokriittiselle listalle Rajat kiinni kansan...
    6 years ago
  • Kohti Vapautta irti eroon stalinistien kusetuksesta kansaamme kohtaan: Suomi suomalaisille!
    Olav Punaparta Pohjolan vittumaisin valkoinen viikinki ja Härmän Häjy kohti vapautta Hiski Salomaan laulujen innoittamana - *Olav Punaparta ( Lue: #SeppoLehto) Pohjolan vittumaisin valkoinen viikinki ja Härmän Häjy kohti vapautta Hiski Salomaan laulujen innoittamana: Kohti Vap...
    6 years ago
  • Sananvapaus on raiskattu. Tule mukaan korjaamaan se: Valitse Seppo Lehto eduskuntaan Pirkamaalta
    Syyllistyisikö imaami tai muu kulttijohtaja syrjintään jos tarjoaisi homosuhdetta ja imaami kieltäytyisi? - *Syyllistyisikö imaami tai muu kulttijohtaja syrjintään jos tarjoaisi homosuhdetta ja imaami kieltäytyisi? * *https://keskustelua-islamista.blogspot.com * ...
    6 years ago
  • Seppo Lehto-Keskusteluja talteen eri foorumeilta suomalaisuudesta ja suomalaisuuden tuhoajista
    Eduskunnan kommunistisen taustan omaavat viranomaisesittelijät kansanedustajarunkkarit ja viranomaisnuhjakkeet yhteistyössä rapauttamassa maanpuolustusta ja maanpuolustustahtoamme - *Eduskunnan kommunistisen taustan omaavat viranomaisesittelijät kansanedustajarunkkarit ja viranomaisnuhjakkeet yhteistyössä rapauttamassa maanpuolustusta ...
    6 years ago
  • Keskustelua islamista maahanmuutosta ei Suomessa sallita erilaisten KGB-kytköshyysärien toimin
    Nouse Suomeni maa taistoon toiseuden perkeleitä ja pimeyden henkiä vastaan kuin "linnavuorien" aikaan. Seppo Lehto historioitsija - *Intiaanit sentää nousivat vastarintaan, perkele https://patriot-talks.blogspot.com/* *Nouse Suomeni maa taistoon toiseuden perkeleitä ja pimeyden henkiä...
    6 years ago
  • Maahanmuuttorealisti kansakuntavalistaja Seppo Lehto huumoria videoissa ymmärtämättömille
    Kun ajat ankeutuvat Ruotsin mallin mukaan lisää niin ympäristö muokkautuu: Ruotsin lipusta vihreä, kadut lopullisesti täyteen parta-allah-tahoja - *Kun ajat ankeutuvat Ruotsin mallin mukaan lisää niin ympäristö muokkautuu: Ruotsin lipusta vihreä, kadut lopullisesti täyteen parta-allah-tahoja. Silloin ...
    6 years ago
  • Kansallimielisinä erotamme akanat jyvistä: Yliopistotutkijoiksi on palkattu valetutkijoita
    Ei kyse vain rahasta vaan kaiken katoavaisuudesta matu- ja islaminvaasion edetessä: Ajatuksia oheiseen tapaan röh röh ;) Seppo Lehto kansakunnallinen sikataiteilija - *Ei kyse vain rahasta vaan kaiken alkuperäisen suomalaissuuden katoavaisuudesta matu- ja islaminvaasion edetessä: https://www.youtube.com/watch?v=E_dBI3de...
    6 years ago
  • Kansanmurha ja miten se milloinkin määritellään tai jätetään määrittelemättä
    Jo presidenttiehdokas martti ahtisaari ehdotti tammikuussa 1994 pakolaisvirtoihin "pysäytetään tarvittaessa ampumalla" - *Jo presidenttiehdokas martti ahtisaari ehdotti tammikuussa 1994 pakolaisvirtoihin "pysäytetään tarvittaessa ampumalla".* *Viestillään sai kannatusta nii...
    7 years ago
  • Suomettuneisuuden ja ryssäläisyyden linnake Suomen sosiaalidemokraatit SDP - Hävetkää
    Europarlamenttivaalit 2019: Kun äänestätte demareita sekä muita kaltaisiaan perseloisia voitte unohtaa käytettävissä olevien tulojen kasvamisen - *Europarlamenttivaalit 2019: Kun äänestätte demareita sekä muita kaltaisiaan perseloisia voitte unohtaa käytettävissä olevien tulojen kasvamisen* *SDP:n...
    7 years ago
  • Eurovaaliehdokkaana nyt historioitsija
    Eurovaaleissa pääteemana maahanmuutto ja haittamaahanmuuton estäminen; Eilen tänään ja huomenna. Arto Luukkanen europarlamenttiin PS-riveistä - *Eurovaaleissa pääteemana maahanmuutto ja haittamaahanmuuton estäminen; Eilen tänään ja huomenna. Arto Luukkanen europarlamenttiin PS-riveistä* *Islamin ...
    7 years ago
  • Kannanottoja islamiin, islamisteihin, rajattomaan maahanmuuttoon ja kansamme KGB-koiriin
    PS voisi ottaa nyt sairaalahoitoon joutuneen Sinbad merenkävijän PS:n uudeksi kansanedustajaksi niin hallitusneuvottelut käynnistyisivät PS:n johdolla. Hussein al-Taee voisi ammuskella jatkossa PS:n riveissä sanaisia kommentteja - *Tampereenkielisiä uutisia Tampereelta niin että tyhmät demaritkin ymmärtävät?* *Ehdotin 1.5.2019 vappuna Tampereen Keskustorilla kansanedustaja Sami Sav...
    7 years ago
  • Sananvapaustuomio Seppo Lehdolle media ja oikeusoppineet vaikenevat - Mistä se kertoo?
    Välttäkäämme musta tulevaisuus. Eurovaalit 2019 Suomi suomalaisille = On kansakunnallisen heräämisen aika ennen mustumistamme örkkien armeijoiden alle kuten hobbititaruissa ja niistä tehdyissä elokuvissa "Kaksi tornia" - *Välttäkäämme musta tulevaisuus. Eurovaalit 2019 Suomi suomalaisille = On kansakunnallisen heräämisen aika ennen mustumistamme örkkien armeijoiden alle k...
    7 years ago
  • Tamperelainen vihreä puutarhuri ja luomusoturi Lehto Seppo
    Vihreä virhe: "Massamuutto maailmassa on mitä suurimmassa määrin sitä, että käytetään loppuun ympäristö jossakin alueella, ja sitten kun siitä on tullut siitä metsästä aavikkoa ja siellä ei enää pystytä elättämään itseään, niin sitten lähdetään tuhoamaan seuraavaa paikka”. - *Vihreä kommunistinen virhe, mitä myös kokoomus kai mykkänen, petteri orpo, kepu mm juha sipilä ajavat pilaa Suomen, sellaisena kuin olemme Suomen mieltä...
    7 years ago
  • Pirkanmaan europarlamenttiehdokas valkoisen tulevaisuuden asialla Lehto Seppo Tampere
    Pirkanmaan europarlamenttiehdokas valkoisen tulevaisuuden asialla Lehto Seppo Tampere - *Ääni suomalaisuuden säilymisen puolesta matu- ja islaminvaasiolle tiukka vaihtoehto oikea vihreä suomalaisuuden asialla, joka haistattaa pitkät ns. ilmas...
    7 years ago
  • Seppo Lehto - Valkoinen hetero, suomalaiskansallinen vihrea vaihtoehto Suomi suomalaisille
    Eduskuntavaaliehdokas Pirkanmaa oikeilla vihreillä arvoilla, ei kommaripaskaa tarjoten: Kansakunnallisesti on syytä muistaa että virallisten "vihreiden" aatos ja toiminta lähempänä kommunismia ja oman kansan perusoikeuksien halveksuntaa, kuin oikeita ympäristöarvoja - *Eduskuntavaaliehdokas Lehto Seppo Pirkanmaa oikeilla vihreillä arvoilla, ei kommaripaskaa tarjoten: Kansakunnallisesti on syytä muistaa että virallisten "...
    7 years ago
  • Eurovaaliehdokkaasi Seppo Lehto vetoaa järjenkäyttöön noitatohtori ja woodoo-kultin sijaan
    Eurovaaliehdokkaasi Pirkanmaalta Seppo Lehto: Vaalikaamme alkuperäkansojen oikeuksia omilla maillaan, ei loisimassa toisten nurkissa ja elätteinä ja ratsastamassa rasismilla - *Eurovaaliehdokkaasi Seppo Lehto vetoaa järjenkäyttöön noitatohtori ja woodoo-kultin sijaan. Olkaamme suomalaisia. Annetaan noitarumpuja paukuttavien pys...
    7 years ago
  • Eurovaaliehdokas Seppo Lehto Maahanmuuttokriittinen vaihtoehto EU parlamenttiin
    Eurovaaliehdokas Seppo Lehto Maahanmuuttokriittinen vaihtoehto EU-parlamenttiin. Eurovaaliehdokas Seppo Lehto valkoisin ajatuksin Brysseliin. Maahanmuuttokriittinen vaihtoehto EU-parlamenttiin avullanne: Suomi suomalaisille ja estäkäämme eurooppalaisille ihmisille tapahtumasta se mikä on tapahtunut kotieläintuotannossa alkuperäkarjat liki tuhoten - ----------------- Eurovaaliehdokas Seppo Lehto Maahanmuuttokriittinen vaihtoehto EU parlamenttiin 2019 kevään euparlamenttivaaleissa Eurovaaliehdokas Se...
    7 years ago
  • Valkoinen vaihtoehto ajattelua europarlamenttiin: Lehto Seppo Valkoinen kuolema mm. kaamokselle
    Valkoinen vaihtoehto ajattelua europarlamenttiin: Lehto Seppo Valkoinen kuolema mm. kaamokselle Ryssä-, matu- ja islaminvaasioille! - *Valkoinen vaihtoehto ajattelua europarlamenttiin: Lehto Seppo Valkoinen kuolema mm. kaamokselle Ryssä-, matu- ja islaminvaasioille!* *Seppo Lehto ja Oll...
    7 years ago
  • Suomen eduskuntavaalit 2019 Kohtalon kellot kumajavat: Alkuperäkansan oikeudet etuoikeutetuiksi
    Eduskuntavaaleissa 2019: Mikä on sotarikollinen Putinin"venäläistä" ja mikä kasaarijuutalaisten haluamaa valtapiiriä? - *Mikä on sotarikollinen Putinin"venäläistä" ja mikä kasaarijuutalaisten haluamaa valtapiiriä?* *Historia ja oikeuspohja unohtuu monilta moskovan taustoj...
    7 years ago
  • Oma Suomen kansa ensin: Ehdoton ei toiseuden elintasopakolaisille keskuuteemme
    Tampereen yliopiston ainoat oikeat isänmaan edustajat Valkoisen Suomen ja vapaussotien perinteen kantajat: Olli Heikkilä ja Seppo Lehto kansallismielisiä eduskuntavaaliehdokkaita 19.9.2018 Tampereen yliopistolla - *Tampereen yliopiston ainoat oikeat isänmaan edustajat Valkoisen Suomen ja vapaussotien perinteen kantajat: Olli Heikkilä ja Seppo Lehto kansallismielis...
    7 years ago
  • Maahanmuuttokriitikko Lehto Seppo vaatii syyttäjiä ja virkamiehiä vastuuseen syrjinnästä
    Olemmeko valmiita siihen että E-Afrikasta tulee uusi ex-Rhodesia ja joudumme senkin ylipopulaatiot ja ko ylipopulaation niggarasistit elättämään kuin kyyn povella? - *Olemmeko valmiita siihen että E-Afrikasta tulee uusi ex-Rhodesia ja joudumme senkin ylipopulaatiot ja ko ylipopulaation niggarasistit elättämään kuin k...
    7 years ago
  • Sovjet-perintomme KGB:n masinoimat putinismin koirat "capaka" keskuudessamme ulos ja tilaa uusille
    Vakaus ei palaa ennenkuin valtioita ja kansallisuuksia kohdellaan yhdenvertaisesti, eikä vain kauppatavaroina kansainvälisen politiikan foorumeilla. Nyt Ukraina on objektina kuten suomalaiset omassa maassaan - *Imperialistinen miehittäjä-Ryssä ei luo vakautta vaan janoaa lisäalueita kansanmurhineen * *Alla kuvassa vain osa miehitetyistä alueistamme, mikä sekin ...
    7 years ago
  • Sananvapaus on vitsi ja rikos Suomessa kuten EDUSKUNNAN OIKEUSASIAMIEHEN KANSLIA
    Ihmettelen ettei sdp:tä ole kielletty äärijärjestönä ja sen tunnuksia julistettu rikollisjärjestöksi vs Pohjoismainen vastarintaliike-tapauksina kun vertailee - *Ihmettelen ettei sdp:tä ole kielletty äärijärjestönä ja sen tunnuksia julistettu rikollisjärjestöksi vs Pohjoismainen vastarintaliike-tapauksina kun ver...
    7 years ago
  • Blasfemi i Finland - Fængelse før Seppo Lehto Finnish Muhammed caricaturist - Shame on Fin
    Eroon perusoikeuksiamme kusettavista islamin ihmisoikeuksia suojelevista ihmisoikeussopimuksista: Jostain syystä unohtuu olennaiset totuudet siitä mitä on pedofilia vs uskonto? - *Eroon perusoikeuksiamme kusettavista islamin ihmisoikeuksia suojelevista ihmisoikeussopimuksista: Jostain syystä unohtuu olennaiset totuudet siitä mitä ...
    7 years ago
  • Ihan oikeasti Vastarinnasta ja isänmaallisuudesta yhteisen arvoperustamme säilyttämiseksi
    Aviisi punahuorain pesäke ja stalinismin antoisa rupinen reikä itkee "uusnatseista". Ohessa vastineeni ko ruttoisille stalinisti bolsujen valheiden jakajille - *Aviisi punahuorain pesäke ja stalinismin antoisa rupinen reikä itkee "uusnatseista". Ohessa vastineeni ko ruttoisille stalinisti bolsujen valheiden jaka...
    7 years ago
  • Suomen eduskuntavaalit. On syitä tärkeitä muistaa äänestää alkuperäkansan jäseniä vältä islamia ymv
    Suomen eduskuntavaalit. On syitä tärkeitä muistaa äänestää alkuperäkansan jäseniä vältä islamia, rajattoman maahanmuuton aisureita, desantteja keskuudessamme eri puolueissa - *Suomen eduskuntavaalit. On syitä tärkeitä muistaa äänestää alkuperäkansan jäseniä vältä islamia, rajattoman maahanmuuton aisureita, desantteja keskuude...
    7 years ago
  • On aika estää eduskuntavaaleissa maahanmuutto ja islam ongelmistamme suurimmat kansaaamme kohtaan
    On aika estää eduskuntavaaleissa maahanmuutto ja islam ongelmistamme suurimmat kansaaamme kohtaan - *On aika estää eduskuntavaaleissa maahanmuutto ja islam ongelmistamme suurimmat kansaaamme kohtaan. Kestävää ekologista kehitystä on Suomi suomalaisille, e...
    7 years ago
  • Maahanmuuttorealisti Seppo Lehto tykittää rajattoman maahanmuuton lopettamiseksi
    Kun aika on - laulun sanoin moni herää pikkuhiljaa Mustan Afrikan elintasopakolaisten, ählyjen ja islamistien eurooppalaisten kusetukseen - "Kun aika on" - laulun sanoin moni herää pikkuhiljaa Mustan Afrikan elintasopakolaisten, ählyjen ja islamistien eurooppalaisten kusetukseen *"Suvaitsevain...
    8 years ago
  • § Sananvapaus OK eli sananvapaudesta ei saa tinkiä, ryssäläisyys ja bryssäläisyys ulos!§
    Seppo Lehto: Facebookissa jatkuu "hullut päivät" eli vanhojen kirjoitusten perusteella jo 30 vr kirjoitusestoja: - Facebookissa jatkuu "hullut päivät" eli vanhojen kirjoitusten perusteella jo 30 vr kirjoitusestoja: Vitte: Mikähän tuossakin oli sopimatonta ja aiheutti ki...
    8 years ago
  • Rajattomasta maahanmuutosta ja rasismista ihan oikeesti ja siitä puhuvista
    Moni muistaa vanhan tuttumme Mohammed Jabbarin. Aseman viime talven ja kesän lakkokenraalin, joka osoitteli mieltään loppuelämän kestävän ylläpidon puolesta. Joka lopulta tuli. Jabbar lähti nyt pitkälle lomalle Turkkiin - Kuvassa yllä Mohammad Jabbar Helsingin hautausmaalla *Facebookista jakoon Heikki Porkan ja nimimerkki Paavo Tajukankaan linkityksin PT-mediasta:* Heik...
    8 years ago
  • Suomi suomalaisille on hyvä toive. Kansakunnallisesti kestävää yhteiskuntarauhan takaavaa
    Suomi suomalaisille on hyvä toive. Kansakunnallisesti kestävää yhteiskuntarauhan takaavaa alkuperäväestön edut turvaavaa politiikkaa. Presidentinvaaleissa 2018 Laura Huhtasaari presidentiksi - *Itsenäisyyspäivänä 6.12.2017 Seppo Lehto osallistui 3:n kerran soihtumielenosoitukseen Töölöntorilta Hietaniemen sankarihaudoille. Osallistujia oli yli ...
    8 years ago
  • Tosisuomalainen toisinajattelija Seppo Lehto Finnish dissident in victim of justice murder
    Tampereen kuntavaaliehdokkain ehdottomasti vihrein suojeluskuntalainen kuntavaaleissa 2017 paholaisenluvulla 666 eduksenne valtuustoon - Tosisuomalainen toisinajattelija Seppo Lehto Finnish dissident in victim of justice murder Tosisuomalainen toisinajattelija kunnallisvaaliehdokas Tamp...
    9 years ago
  • Tampereen mielipidevaikuttaja Seppo Lehto huumorikuvia valokuvataidetta elämän eri aloja sivuten
    Presidentti Donald Trump heilaa kuten tamperelainen kuntavaaliehdokas Seppo Lehto. Ihmettelen miksi Suomen paskamedia / valemedia: HS, Almamedia etc ei ole alkanut natsittelemaan Trumpia, menikö paskat housuun hyysäri- ja demlahuorilta? - *Presidentti Donald Trump heilaa kuten tamperelainen kuntavaaliehdokas Seppo Lehto. Ihmettelen miksi Suomen paskamedia / valemedia: HS, Almamedia etc ei o...
    9 years ago
  • Maahanmuuttokriittinen vastuullinen järkevä vaihtoehto Seppo Lehto Tampere kaupunginvaltuustoon
    Kuinka moni on ampunut oheisella suomikonepistoolilla mikä kuvassa? Käsi pystyyn? Kuinka moni on sitä mieltä että matuinvaasion vastaanotto on hoidettu totaalisen väärin kun vertaamme sitä viime sotien matuinvaasioon? - *Kuinka moni on ampunut oheisella suomikonepistoolilla mikä kuvassa? Käsi pystyyn? * *Kuinka moni on sitä mieltä että matuinvaasion vastaanotto on hoidett...
    9 years ago
  • Seppo Lehto harkitsee lättävittu vihreäksi alkamista siinä kuin demlamafian paljastamista
    Lättävittu demlajuristien ja homokaasuista kärsivien vihreiden homojen sijaan valtuustoihin kunnon maahanmuuton vastustajia untavaaleissa 2017 - *Lättävittu demlajuristien ja homokaasuista kärsivien vihreiden homojen sijaan valtuustoihin kunnon maahanmuuton vastustajia untavaaleissa 2017* *http:/...
    9 years ago
  • Lopullinen ratkaisu demlajuristien luomalle islamin ja mamutuksen terrorille suomalaisia kohtaan?
    Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere mietteitä: Ilmeisesti vuohiennussinta ja kamelinkusen juonti katsotaan työperäiseksi maahanmuutoksi Älä anna mamun kusta itseäsi silmään - *Tamperelainen Seppo Lehto kuntavaaliehdokas Tampere mietteitä: Ilmeisesti vuohiennussinta ja kamelinkusen juonti katsotaan työperäiseksi maahanmuutok...
    9 years ago
  • Pilakuvat osuva komiikka toinen luontomme? Vittuilkaamme yhteiskunnan luteille yhdessä?
    Keväiset puutarhat ja linnunlaulu. Mitä tulee mieleen? ;) Ei ainakaan rajattoman maahanmuuton edistäminen saati islamisaation epäinhimillisyyksien suosinta Seppo Lehto Suosikaamme seksiä suomalaisten kesken, ilman mamutusta - *Keväiset puutarhat ja linnunlaulu. Mitä tulee mieleen? ;) Ei ainakaan rajattoman maahanmuuton edistäminen saati islamisaation epäinhimillisyyksien suosint...
    10 years ago
  • Seppo Lehto Tampere Asuntoja suomalaisille asunnottomille pakolaisten vastaanoton sijaan
    Seppo Lehto: Asuntoja Suomessa ensisijassa suomalaisille asunnottomille olkoon vaikka kurapersejuoppoja mieluummin kuin erilaisille sotarikollisille ja elintasopakolaisille: Maahanmuutto kaikkineen on ekologisen lokeromme näivettämistä ja luonnon syrjäytymistä kaupunkien laajetessa pelloille ja metsiin - *Asuntoja Suomessa ensisijassa suomalaisille asunnottomille olkoon vaikka kurapersejuoppoja mieluummin kuin erilaisille sotarikollisille ja elintasopakolai...
    10 years ago
  • Muuttopalveluja Tampere Tampereen talousalue, sekä tarvittaessa pääkaupunkiseudulle Helsinkiin
    Muuttopalveluja kantopalveluita nostoapua Pirkanmaalla, Tampereen talousalueella ja talousalueelta vakka-Suomeen ja rannikkoseuduille ja toisinpäin, siinä kuin rantaruottalaisten Pohjanmaalle - *Muuttopalveluja kantopalveluita nostoapua Pirkanmaalla, Tampereen talousalueella ja talousalueelta vakka-Suomeen ja rannikkoseuduille ja toisinpäin, siinä...
    10 years ago
  • Keskustelua juutalaisuudesta Talk about jews and history of jews in Europe
    Dear Israel: Make a honour statue into old Jerusalem for Adolf Hitler because without him there would be no Israel. Seppo Lehto Finnland - *Dear Israel: Make a honour statue into old Jerusalem for Adolf Hitler because without him there would be no Israel. * *Seppo Lehto Finnland* -----------...
    10 years ago
  • Rajat kiinni Suomi Pohjola ja EU: Alkuperäväestöjen yhteiskuntarauha ja oikeudet etusijalle ei islam
    Rajat kiinni Suomi, Pohjola, Euroopan Unioni: Alkuperäväestöjen ihmisoikeudet, perusoikeudet, yhteiskuntarauha on turvattava matuinvaasion eitoivottavilta seurauksilta, samoin on tunnustettava faktat EU:n ja Moskovan oblastin vaaroista - *Rajat kiinni Suomi, Pohjola, Euroopan Unioni: Alkuperäväestöjen ihmisoikeudet, perusoikeudet, yhteiskuntarauha on turvattava matuinvaasion eitoivottavilta...
    10 years ago
  • Je suis Seppo Lehto suomalainen syntipukki stalinistitaustaisessa demla- ja punamätä yhteiskunnassa
    Kiitos kovasti ;) kaikille kommari-ja demlakyrpien kaikkea muuta kuin kovin analyyttisesta ja tosiasioita ohittavista arviostanne Seppo Lehdon oikeusmurhasta tyytyväisille "Je suis Charlie"-fariseuksille - *Kiitos kovasti ;) kaikille kommari-ja demlakyrpien kaikkea muuta kuin kovin analyyttisesta ja tosiasioita ohittavista arviostanne Seppo Lehdon oikeusmurha...
    11 years ago
  • Je suis Seppo Lehto suomalainen syntipukki stalinistitaustaisessa demla- ja punamätä yhteiskunnassa
    Kiitos kovasti ;) kaikille kommari-ja demlakyrpien kaikkea muuta kuin kovin analyyttisesta ja tosiasioita ohittavista arviostanne Seppo Lehdon oikeusmurhasta tyytyväisille "Je suis Charlie"-fariseuksille - *Kiitos kovasti ;) kaikille kommari-ja demlakyrpien kaikkea muuta kuin kovin analyyttisesta ja tosiasioita ohittavista arviostanne Seppo Lehdon oikeusmurha...
    11 years ago
  • Jumalanpilkka kunniaan Jussi Jalonen ymv farisealaiset mika illmanin liehakoijat
    Ex-valtionsyyttäjä mika illman paljastaa oman stalinistisen karvansa. Kertoo julkisesti, että Hebdopilakuvat eivät tuomittavia, mutta Seppo Lehdolle vaati ehdotonta vankeutta vastaavista Tampereen käräjäoikeudessa 2008 ja Turun hovioikeudssa 2009. Kokonaistuomioksi hinasi vankeudessa 2 v 5 kk - *Ex-valtionsyyttäjä holohoax industrie minister mika johan illman paljastaa oman stalinistisen karvansa. * *Mika Illman kertoo julkisesti, että Hebdo-pilak...
    11 years ago
  • Karvaperseet ja Allah - Herra Jeesus Kristus Perkele meitä auta islamisteja vastaan
    Allah Jahve Jeesus Kristus karvaperseet keskuudessamme milloin holocaust tai ins alla akkubaarista itkien - *Allah Jahve Jeesus Kristus karvaperseet keskuudessamme milloin holocaust tai ins alla akkubaarista itkien * *Lopputulos saattaa olla jokaista suomalais...
    11 years ago
  • Valkoinen vaihtoehto Seppo Lehto aito suomalainen kuin juhannusruusu Edelweis kukka viattomuuden
    Musta Joulu 2013 jää taaksemme. Lämpötila nytkin sama kuin jouluaattona +4 astetta. Valkoista tulevaisuutta ja valkoista oikeutta halajamme kuin joulun alla Joulua - *Musta Joulu 2013 jää taaksemme. Lämpötila nytkin sama kuin jouluaattona +4 astetta. Valkoista tulevaisuutta ja valkoista oikeutta halajamme kuin joulun al...
    12 years ago
  • Tue Finnish Defence League yhteiskuntakriitikko Tampere Seppo Lehto Tampere Ajatuksia islamista
    Finnish Defence League EU jatkaa suomalaisiin kohdistuvan islamisaation ja rasistisen solvauskulttuurin "I fuck you, I`m gonna fuck you, I kill you"-tapaisten ilmiöiden lopettamiseksi maastamme ja EU:sta / Euroopan Unionista - *Finnish Defence League EU jatkaa suomalaisiin kohdistuvan islamisaation ja rasistisen solvauskulttuurin "I fuck you, I`m gonna fuck you, I kill you"-tapai...
    12 years ago
  • Tuomionpurku islam- ja maahanmuuttokriitikko Seppo Lehdon oikeusmurhassa on ihmisoikeuskysymys
    2010 jouluna oikeusfarssi suomalaisen oikeusjärjestelmän irvokkuudesta valtionsyyttäjä mika illmanin taidonnäyte kuinka lakeja sovelletaan oikeusjärjestelmää väärinkäyttäen? - *Hakkapeliittain päivänä suomalaisesta hyvä veli- ja punikkitrolliveljeydestä* *2010 jouluna oikeusfarssi suomalaisen oikeusjärjestelmän irvokkuudesta va...
    12 years ago
  • Herraa hyvää kiittäkää - Miksi kristityt kristityt hylkäävät puolustajansa ja tukevat islamisteja?
    Miksi paperimedia ja yle vaikenee Egyptin kristittyjen vainoista ja kirkkojen polttamisista? - *Miksi paperimedia ja yle vaikenee Egyptin kristittyjen vainoista mm. murhista ja kirkkojen polttamisista?* *Raamatussa on kohta mukaellen: "Minkä silmä...
    12 years ago
  • Suvaitsematon Suomi = Potki suomalaista-kehitys on hylättävä ja suojeltava suomalaisuutta
    Suosi suomalaista Tampereen kaupunginvaltuustoon Seppo Lehto oma lista: Asuntoja asunnottomille tamperelaisille. Pakolaisten vastaanotto seis. Muistakaa nämä eivät ole Irakin ja Somalian vaalit - *Suvaitsematon Suomi = Potki suomalaista! - Hallitusohjelmassa ja oikeuskulttuurin uutena ohjenuorana * *Tampereen kunnallisvaaleissa kuntavaaliehdokkaana ...
    13 years ago
  • Lehto Seppo Tampere oli tarjolla persuehdokkaaksi. Hirveät rikoksensa pedarimuhammedia kohtaan esti
    Isoisä ja isä maahanmuutto- ja islamkriitikko Seppo Lehto ehdolla kunnallisvaaleihin siinä kuin muihinkin konkreettisiin toimiin eri elämänosa-alueilla Tampereella - *Sikaprofeettanne rullahuulisuklaata poskeen ;) Seppo Lehto kuntavaaliehdokkaanne* *Islam- ja maahanmuuttokriitikko Seppo Lehto on omalla listallaan eh...
    13 years ago
  • Jumalanpilkkalaki on jumalanpilkkaa jesuiittamaista jeesustelua hurskastelua + lainväärinkäyttöä
    Suomessa on annettu vankeutta muhammed pilakuvista tiedoksi Heikki Mäki-Kulmalalle minkä olettaisi olleen tiedossaan - *Tampereen yliopiston Heikki Mäki-Kulmalalle kommunistivalheidensa vastapainoksi ja tiedoksi oleellinen tieto, minkä luulisi olleen tiedossaan Tiedoksi: ...
    14 years ago
  • Mielipidevanki Lehto Seppo Finnish Dissident in Prison because of Demlamafia Tarja Halonen
    Mielipidevanki Seppo Lehto edelleen vangittuna poliittisen näytösoikeudenkäynnin tapaan. Jopa Berija olisi ylpeä stalinistisista tulkinnoista oikeuslaitoksessamme - *Mielipidevanki Seppo Lehto edelleen vangittuna poliittisen näytösoikeudenkäynnin tapaan. Jopa Berija olisi ylpeä stalinistisista tulkinnoista oikeuslaito...
    15 years ago
  • Mielipidevanki Seppo Lehto edelleen vankina Sopinee miksi Suomi on vajonnut mielipideterroristiksi?
    Mielipidevanki Seppo Lehto edelleen vankina MOT 18.4.2011 ohjelmaselitteen mukaan. Kysykäämme miksi tämä ihmisoikeusrikos jatkuu edelleen - *Mielipidevanki Seppo Lehto edelleen vankina MOT 18.4.2011 ohjelmaselitteen mukaan. * *Kysykäämme miksi tämä ihmisoikeusrikos jatkuu edelleen?* Asiaa on ...
    15 years ago
  • Seppo Lehdon EIT-valitus oikeusmurha-asioissa 8.6.2010 mennessä Strassbourgiin
    On olettavaa että Suomi saa jälleen langettavan EIT:ssä tuomion Seppo Lehtoon kohdistamastaan kansankiihotus- ja jumalanpilkkatuomiosta - EIT on antanut Suomelle tuomioita lukuisista puolueellisista oikeudenkäynneistä ihmisoikeusrikoksina On olettavaa että Suomi saa jälleen langettavan tuomio...
    16 years ago
  • Saamiani murhauhkauksia mm. Bulgariasta. Seppo Lehto kysyy: Miksi ennakkoasenteet jyllää?
    Suomen viranomaiset sulkevat silmänsä todistajilta, todisteilta ennakkoasenteellisesti kun kyseessä muslimien ja islamin vaaratekijät - Kysykäämme miksi Suomen poliisi-, syyttäjä- ja tuomariviranomaiset sulkevat silmänsä todistajilta, todisteilta ennakkoasenteellisesti kun kyseessä muslimie...
    16 years ago
  • Yhdenvertaisuutta sitä joko on tai ei ole kuten Suomessa, P-Koreassa, Valko-Venäjällä ymv
    Yhdenvertaisuutta on hyvä aina vaatia, mutta kuten tiedämme sitä on erittäin vähän kun ns. demlamafian poliittiset tarkoitusperät ovat kyseessä - *Yhdenvertaisuutta on hyvä aina vaatia, mutta kuten tiedämme sitä on erittäin vähän kun ns. demlamafian poliittiset tarkoitusperät ovat kyseessä* Valtions...
    16 years ago
  • Suvaitseva Suomi on pelkkä vitsi siitä todisteena Seppo Lehdolle langetettu 2 v 5 kk
    Suvaitsematon Suomi = "Suvaitseva Suomi" vihaa omia kansalaisiaan islamistien ja neekerien jumaluus itseisarvona - *Suvaitsematon Suomi = "Suvaitseva Suomi" valtio mikä vihaa omia kansalaisiaan islamistien ja neekerien jumaluus itseisarvona ja tavoitteena oman maan kans...
    17 years ago
  • Me emme alistu islamin pedofiiliuskonnon edessä - Jorma Kalske ja Mika Illman vastuuseen
    Suomen mätä "oikeusjärjestelmä" hakee mallia Iranin vanhoillisista, P-Koreasta ja Valko-Venäjältä "Case Seppo Lehto" 2 vuotta 4 kk ehdotonta vankeutta - Herätys - on aika nähdä miten maa makaa ja koska on sinun vuorosi mennä suoraan vankilaan ajattelurikosten takia Suomen mätä "oikeusjärjestelmä" hakee mall...
    17 years ago
  • Herra Jumala Jumaluus Taivainen: Ristille Seppo Lehto ja Jussi Halla-aho
    Pääsiäisen Sanoma : Jumalanpilkka ja kansankiihotus Jeesus Kristus ristille roikkumaan - Miten eroaa ajan henki nykyajan farisealaisuuksista? - Pääsiäissanoma halutaan monasti unohtaa Pääsiäisen Sanoma : Väitetty vierasperäisen Keisariin kohdistunut Jumalanpilkka ja kansankiihotus. Seuraus: Jeesus...
    17 years ago
  • Eurovaaliehdokkaasi Seppo Lehto parasta A lk terveillä elintavoilla terveitä päätöksiä
    Eurovaaliehdokkaasi Seppo Lehto parasta A lk:aa: Suomi suomalaisille on oikeutemme tinkimätön - Eurovaaliehdokkaasi Seppo Lehto parasta A lk:aa: Suomi suomalaisille on oikeutemme tinkimätön - Oikea vastaus tässä suhteessa ei ole "Canada", kun kysymme ...
    17 years ago
  • Tampereen Hervantajärvi - Siellä on yhteys luontoon tallella kuten Seppo Lehdolla isänmaan arvoihin
    Hervantajärvi yhteytemme luontoon on vielä tallella vaikka kaavoituksella pyritään viimeiset vihersaarekkeet tuhoamaan puolueiden rahoitustarpeeseen - Hervantajärvi yhteytemme luontoon on vielä tallella vaikka kaavoituksella pyritään viimeiset vihersaarekkeet tuhoamaan puolueiden rahoitustarpeeseen http:...
    17 years ago
  • Vapaussota 1918 Suomen kansan pelastus sovjet-Ryssää = Rauhansopimus 14.10.1920 Tartossa
    Vapaussota 1918 Suomen kansan pelastus sovjet-Ryssää = Rauhansopimus 14.10.1920 Tartossa - *Vapaussota 1918 Suomen kansan pelastus sovjet-Ryssää vastaan irtautuen moskovan oblastin siirtomaahallinnosta = Rauhansopimus 14.10.1920 Tartossa* *Sepp...
    18 years ago
  • Do we need law against blasphemy? Seppo Lehto in trial against blasphemy towards islam
    -
  • Historioitsija Seppo Lehto europarlamenttiin
    -
Show 10 Show All

Labels

  • Austrian woman's defamation of the Prophet Muhammad doesn't count as freedom of expression (1)
  • blogger etc. The only one in Finland who has got prisonery from Muhammed caricatures and islam criticism 2 years and 5 months totally (1)
  • European court rules (1)
  • jonka nimi muutettiin vain "uskonrauhan häirinnäksi" on yhtä mieletön 2000 vuotta sitten kuin tänäkin päivänä (1)
  • Jumalanpilkka (1)
  • Jumalanpilkka eli ns. uskonrauhanhäirintä on vain demlamafian inkvisitiokassara (1)
  • Jumalanpilkka ja sen uudistettu muoto uskonrauhan häirintä ovat suoraan demlajuristien kansandemokraattisista kansanmurhia tehneistä kommariperseistä (1)
  • Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika + musupareja? (1)
  • The Seppo Lehto thinker (1)

Blog Archive

  • ►  2020 (1)
    • ►  April (1)
  • ►  2018 (1)
    • ►  October (1)
  • ►  2015 (1)
    • ►  January (1)
  • ▼  2014 (1)
    • ▼  November (1)
      • Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan ...
  • ►  2013 (1)
    • ►  August (1)
  • ►  2011 (1)
    • ►  May (1)

Popular Posts

  • Teuvo Hakkarainen, James Hirvisaari, Jussi Halla-aho, Petri Kaivanto ymvt olette oikealla asialla jatkakaa: Jumalanpilkka, jonka nimi muutettiin vain "uskonrauhan häirinnäksi" on yhtä mieletön 2000 vuotta sitten kuin tänäkin päivänä
    Teuvo Hakkarainen, James Hirvisaari, Jussi Halla-aho, Petri Kaivanto  http://kaivanto.blogspot.fi/2013/08/seppo-lehto-ad-nauseam.htm...
  • Islamin islamistien muhamettilaisten perseitä nuoleva virallinen Suomi irtaantukoon ihmisoikeussopimuksista joiden mukaan muhammed ei ole pedofiili. Seppo Lehdolle vankeutta muhammed pedofiili ymv tiedosta kokonaistuomion oltua 2 v 5 kk
    Austrian woman's defamation of the Prophet Muhammad doesn't count as freedom of expression, European court rules.  https://reason....
  • Suomessa ei osata olla suvaitsevaisia. Täällä suvaitaan vain vääriä jumalia ja heidän profeettojaan lapsimorsiankäyntöineen. Kriitikot leimataan punapersepaviaanien toimin punamediassa, missä onnen huippu on Suomen lipun häpäisy suorassa tv-lähetyksessä "taiteena"
    Seppo Lehto uudistaa väitteensä demla r.y:n mädättävästä vaikutuksesta oikeusmurhina Jumalanpilkka ja sen uudistettu muoto uskonrauha...
  • Jumalanpilkka eli ns. uskonrauhanhäirintä on vain demlamafian inkvisitiokassara
    Jumalanpilkka eli ns. uskonrauhanhäirintä on vain demlamafian inkvisitiokassara Jumalanpilkka ja laki uskonrauhan häirinnästä on deml...
  • Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika+musupareja? Sekä arkkipiispat runkkaavat seurakunnan ylle siunauksensa allah akkubaaria huutaen
    Seppo Lehto @Jumalanpilkasta Kirkon ja eduskunnan rappio Kohta nähdään kun piispat vihkivät sika + musupareja? Arkkipiispat runkkaavat seura...
  • The Seppo Lehto thinker, blogger etc. The only one in Finland who has got prisonery from Muhammed caricatures and islam criticism 2 years and 5 months totally. Double standards are clear to all?
    The Seppo Lehto thinker, blogger etc. The only one in Finland who has got prisonery from Muhammed caricatures and islam criticism 2 years an...

Total Pageviews

Powered By Blogger
Watermark theme. Powered by Blogger.